Elämä osaa yllättää kun sitä vähiten odottaa...jonkun vanhan mytologian mukaan jokaisen ihmisen elämänlanka on osa kohtalon jumalattaren kudelmaa. Haluaisin uskoa tähän, kaikki muut selitykset omaan elämääni liittyen tuntuvat liian tylsiltä ja perinteiseen sattumaan nojaavilta.

Olen yhtäaikaa rakastunut ja peloissani- pelkään ettei tämä olekaan totta tai että jotain tapahtuu joka romuttaa pilvilinnani joka on muuttunut todeksi. Tapasin naisen, yhtä rikkinäisen kuin itsekin, yhtä paljon pettymyksiä kokeneen kuin minäkin. Kaikki Neiti F:n kanssa tapahtuva tuntuu ihmeelliseltä, sadulta jonka kuuluisi tapahtua jollekin muuulle kuin itselleni. Elokuvissa ihmiset törmäävät elämänsä rakkauksiin pelkästä sattumasta, ei sellaista tapahdu oikeassa elämässä...vai tapahtuuko? Voiko sellaista tapahtua minulle itselleni? Olen kohta 35-vuotias mies jonka elämä on ollut kuin Dostojevskin kirjoittaamaa...nyt tapaan naisen joka ajattelee kuin itsekin, pitää samoista asioista ja ennnenkaikkea...pitää minusta. Kaikki tuntuu melkein liian helpolta, jopa pelottavalta, satumaiselta mutta pelkään tälläkin hetkellä elokuvan juonen kääntyvän ja kaiken paljastuvan pelkäksi sivujuoneksi jonka oli tarkoitus vain piristää katsojaa.

Kaikki on vielä ihan alussa...takana kaksi kuumaa yötä, loputtomia puhelinkeskusteluita. Välimatkaa, onneksi ei paljoa, mitään syytä ei ole ettei tästä voisi tulla jotain...tämä oikeasti tuntuu hyvältä, turvalliselta...en tiedä. Toivon tämän jatkuvan ja samalla pelkään tämän loppuvan yhtä nopeasti mitä se alkoikin.

En mää tän ajatellut näin menevän. Juuri kun sain tehtyä päätöksen etten halua naisilta enää muuta kuin pillua niin tapasin neiti F:n. Neiti F pisti raavaan miehen maailman lyhyessä ajassa sekaisin. Kaikki alkoi kun huomasin nettitreffeissä uuden profiilin...olin jo päättänyt poistaa koko ilmoituksen, parit treffit väärien ihmisten kanssa ja pari kirjoituskaveria...ja hirveä määrä henkistä sontaa joka tulee kun lukee muiden ihmisten saavuttamattomia unelmia joille toivotaan löytyvän täyttäjä sitten sieltä...epätoivon haistaa. Ihmisten ikävän, toiset käyttävät sitä vain hyväkseen, toiset puolestaan pelkäävät hyväksikäyttjiä ja ajattelevat kaikkien olevan niitä. Itse en ole saanut vielä itseäni profiloitua...en edes tiedä mitä sieltä etsin. Seksiä...Kyllä. Piristystä...kyllä. Läheisyyttä...kyllä. Parisuhdetta...en tiedä.

En muutenkaan tiedä mitä haluan elämältäni. Juuri nyt neiti F tuntuu tavoittelemisen arvoiselta, ihmiseltä joka on kasattu yhtä pienistä sirpaleista kuin itsekin, ihmiseltä joka on menettänyt unelmansa kuten minäkin, ihmiseltä joka kuitenkin uskaltaa vielä uskoa huomiseen...kuten itsekin ainakin toisinaan. Eka treffit, ainoat tähän asti päättyivät sänkyyn...ei se sitä ollut, pelkästään ainakaan. Kaksi rikkoutunutta ihmistä jotka olivat molemmat lämmön ja kuuntelijan tarpeessa, hetken jolloin saisi tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, hetkeksi ettei kaikki elämän kurjuus tunnu kaatuvan päälle. Se toimi. Toisen ihmisen lämmin iho, kiihkosta ja halusta värisevät lihakset, yhteisen halun yhteinen tuoksu. Sellaisen jälkeen tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.

En tiedä rikonko itseni tässä vain pahemmin. Tässä voisi olla jotain, jotain mitä voisin vaalia ja jonka haluaisin kestävän. Ihmisen johon voisin luottaa, vai voinko luottaa enää keneenkään? Pystynkö enää siihen? Mitä jos taas petyn kuten aina tähänkin asti? Mitä jos en saakaan toiveilleni vastakaikua? Mitä jos olinkin pelkkä laastari? Menenkö vain rikki vielä pahemmin? Uskallanko edes toivoa? Ei tässä näin pitänyt käydä.

Elämä on ihan outoa. En voi muuta sanoa kuluneesta neljästä päivästä. Aloitan eilisestä...lähdin illalla käymään parilla oluella ihan itsekseni, nukuin päivällä liian pitkät päikkärit ja seurauksen tietää, ei sitten väsyttänyt. No lähdin ihan ajankuluksi katsomaan yöelämää...ilman pohjia, melkein selvinpäin. Hitto, mullahan oli kivaa! Juttelin uusien ihmisten kanssa, näin vanhoja tuttuja ja vaikka mitä...eihän tuossa mitään ihmeellistä ole mutta itselleni oli. Pääsin yli omasta möröstäni eli jutun aloittamisesta, en nyt kaikkien kanssa mutta kuitenkin...ja vielä melkein selvinpäin. Paitsi joo...baarissa olisi ollut yksi kiinnostava, kiltin oloinen pikkasen itseäni nuorempi nainen, sen kanssa en juttua uskaltanut aloittaa, oli selvinpäin ja joi pelkkää kaakota, ei sillä sormusta kädessä ollut...ja se siitä kiinnostavan teki- sillä on mun mielestä joskus ollut sormus, olen nähnyt saman naisen aieminkin siviilissä, sellaiset kasvot jotka jäävät mieleen...ääh, vähän harmittaa. Ens kerralla sitten.

Niin...tämä oli oikeastaan se viikonlopun kohokohta, mielialaa nostattava ilta- kykenen tosiaan tavalliseen sosiaaliseen elämään ainakin toisinaan...sitä edeltänyt oli pikkasen outoa, jopa itselleni. Keskimmäinen exäni otti torstaina yhteyttä, ehdotti näkemistä tai paremminkin seksiä. Jep, tietää että olen tällä hetkellä sinkkuna ja sillä ei ole oikein sinkkuilu ottanut tuulta alleen, sanoi suoraan olevansa puutteessa ja sen haittaavan vähän liikaa ajatuksia. Huoh...olin sopivasti sopinut perjaintaiksi netttreffit, kiltit sellaiset, syömässä käynti ja jutustelua, ei sen kummempaa...enkä muutenkaan pidä ajatusta sekstaamisesta exän kanssa parhaana mahdollisena, vuoden takaa siitä on ihan liikaa kokemuksia. No perjantai tuli kävin nettitreffeillä, oli mukava jutella ja ruokakin oli hyvää...en tiedä että otanko yhteyttä, deitillä oli mielenkiintoinen tausta, elämää nähnyt kuten itsekin. En tiedä kuitenkaan, ulkonäkö, olen liian valikoiva, tiedän, no kuitenkin...katsotaan nyt otanko yhteyttä.

Mutta tämä rasvaisin juttu...hitto, enhän mää voinut tietää että tämä keskimmäinen eksäni on perjantaina käymässä kaverinsa luona paikkakunnalla, sain illalla tekstarin jossa se aikoi tulla iskemään jos joskus baarissa törmätään- mikä on aika epätodennäköistä koska asutaan aika kaukana- vastasin ihan piruuttani että tulee ennemmin pimputtaan ovikelloa jos niin kauheasti kerta kutittaa. Vittu, puolentunnin päästä soi sitten ovikello...pizzaa ja pillua mutta pizzan saan toisella kertaa. Mikä siinä sitten enää auttoi...no olihan naiminen kivaa, en mää siitä valita...se jäi sitten yöksi.Nukuttiin mitä nukuttiin...silä on ihan varmasti paikat hellinä istuminen vaikeaa, sai sen mitä halusikin...sovittiin että kumpikin on tapahtuneesta hiljaa, eikä kummallakaan tarvitse olettaa sen merkitsevän mitään...seksi seksinä ja ihmisuhteet ihmissuhteina.

Aloin oikeastaan mettimään sekstauksen ja baarikäyttymiseni liittymistä toisiinsa. Olin huomattavasti rennompi kuin yleensä ihmisten ilmoilla olen, mikään ei kiristänyt eikä jokaista vastaan tulevaa naista tarvinnut katsoa mahdollisina seksikumppanina...täysi paradoksi, silloin kun seksuaaliset paineet on purettu olisi seksiseuran saaminen kohtuullisen helppoa- silloin taas kun seuraa pitäisi saada niin tuntuu etei sitä saa millään.

Miksi olen alkanut vertailemaan omaa elämääni muiden elämään? Valinnat tuntuvat vääriltä, menneisyydessä tehdyt valinnat huonoilta. Silloin kun olisin voinut tehdä jotain, jotain sellaista joka olisi poikennut silloisen elämäni rutiineista jäi tekemättä. Nyt ne valitsematta jättämiset tuntuvat vääriltä. Miksi en lähtenyt Skotlantiin työharjoitteluun vaikka sitä suositeltiin? Miksi muutin vanhan tyttökaverini kanssa yhteen vaikka en oikeasti halunnut? Miksi perustin uusioperheen vaikka tiesin etten viihdy siinä? Miksi tyydyin suhteeseen jossa en halunnut olla? Suhde joka kesti kymmenen vuotta...suhde jonka takia tuntuu että olen menettänyt jotain nuoruudestani. Suhde joka perustui kaiken suhteen ulkopuolisen elämän kieltämiseen, ajtkuvaan mustasukkaisuuteen. Miksi en tehnyt niinkuin Paajanen ja nostanut ajoissa kytkintä? Ennen muksun syntymistä jolloin olisin voinut vain lähteä?

Olen nyt siinä pisteessä elämää jossa olisin elämän halunnut olevan 15 vuotta sitten. Paitsi että en ole enää kaksikymppinen, en saa enää baarista kaksikymppistä, en ole enää adonis vaikka haluaisinkin ja vaikka kuinka treenaan, en saa vanhoja luurankoja pois kaapistani. Kaikki se on elettyä elämää, halusin tai en. Joskus kaikkea tätä miettiessä tulee surullinen olo. Tiedän että tulen vielä rakastumaan, elämään nousussa, elämää jokaa humalluttaa ilman viiniä. Kuitenkin tuntuu surulliselta. Tiedän saavani vielä baarissa oikeassa seurassa ja oikeassa tunnetilassa ison siivven auki, olotilan jossa naiset ovat vahaa, olotilan jossa saan naiset suutelemaan toisiaan, olotilan jossa voin olla yhtäaikaa kahden naisen kanssa, olotilan jossa ei ole menneisyyttä ja jossa jokainen liike tihku seksiä ja lupauksia tulevasta.

Kuitenkin kaikki tuo tuntuu kaukaiselta vaikka tiedän ettei se ole, toivon ainakin.

En ole vuoteen kirjoittanut mitään tähän blogiini, blogannut olen paljonkin mutten kuitenkaan tänne, tähän jolla olen nimetön ja jona aioin pysyäkin. Oli oikeastaan outoa lukea yli vuoden takaisia juttuja, näitä itse kirjoittamiani. Ihmisen mieli toimii hassusti, menneisyyden pyrkii unohtamaan, ainakin sen arjenm sen joka yhdistää irralliset muistikuvat toisiinsa. Elin vuosi sitten vähän erilaista elämää kuin nyt. Pyristelin verkossa, en tiennyt elämäni suuntaa ja ajoittain haudoin pahoja masiksen iskiessä päälle. Tekstiä lukiessa tuntuu oikeastaan oudolta, en muista tuntemuksia jotka juttujen taustalle liittyvät. Lopetin lyhyeksi jääneen blogin pidon kun elämää ei enää edennyt minnekään, siltä se ainakin tuntui...asiat kuitenkin järjestyivät tai ainakin muuttuivat merkittävästi...

...riesana ollut omakotitalo meni kaupaksi, suhde Z:n kanssa vihdoin loppui, aloitin lennosta fiksusti uuden suhteen joka kesti muutaman kuukauden, ihmisen kanssa josta en oikeasti edes ollut kiinnostunut, ihmisen joka vain ärsytti, ihmisen joka kuvitteli olevansa uskomaton sängyssä- ja joka oli lähinnä rasittava pornofilmeistä opetelluille temppuineen ja jatkuvine näyttämisen tarpeineen...suihinotto ruuanlaiton yhteydessä on satunaisesti kiihottavaa mutta alkaa muuttumaan tylsäksi usein toistuessaan. Niin, en koskaan kertonut tälle, sanotaan nyt vaikka S:ksi, sen ärsyttävyyttä, en viittsinytm mitä olisin siitä kostunut? Lopein jutun tyylilleni sopien pelkällä väkinpitämöttömyydellä, muija ymärsi yskän ja haki kamansa. Thatäs it. Nyt olen sitten taas pojan kanssa kaksin...

...oikeastaan nautin tästä yksinäisyydestä, rauhasta joka elämässäni nyt on. Ainoa negatiivine puoli on yksinäisyys, en omista kavereita käytännössä lainkaan, kaikki tuttuni ovat jollain taalla tulleet tutuksi työn kautta. Ei se tavallisesti ongelma ole mutta viikonloppuisin seura olisi joskus kivaa, baariin meno yksistään on vähän tympeää, tulee orpo olo eikä bilettäminen ole edes hauskaa kun ensin pitää löytää sopivan tuttu porukka jonka mukaan lyöttäytyä. Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa katsomassa yöelämää, vitutti koko reissu. En saanut itsestäni mitään irti, en jutellut yhdenkään entuudestaan tuntemattoman kanssa, enkä edes kenenkään vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Tanssilattialla olisi ollut pari potentiaalista mahdollisuutta mutta en viitsinyt edes yrittää...enkä edes osaa koko touhua. Taktiikkani naisten kanssa perustuu pelkkään sattumaan, en osaa iskeä naista, en ainakaan outoa, aina kun jonkun kanssa olen jollekin alkanut niin en itse ole tehnyt mitään vaikka kohde muuta on väittänytkin...olen ollut Se Joku joka oli sopivasti baaritiskillä, Joku joka näytti edes jotenkin asialliselta, puhui jotakin ja joka ymmärsi ottaa kädestä kiinni oikeaan aikaan...sen kait osaan mutta en osaa aloittaa juttua, en vain osaa...

...muutenkin baari-ilta oli masennuksen huipentuma. Kävin aikaisemmin päivällä treffeillä, ihan kiva tytsä, tausta ja elämäntilanne oli vain täysin vain eri. En taida olla sen kaltainen mies jota tämä nimeltämainitsematon etsii. Jos elämänsä voi elää toisin niin me olimme sen eläneet. Itselle tuli treffien jälkeen outo kaiho ja melkein masis. Tämä ihminen oli uskaltanu elää elämänsä jotenkin niin kuin itsekin olisin hallunut elää...tuntuu että olen jumittanut vahingossa pikukaupunkiin joka nyt on alkanut ahdistamaan...hyvä esimerkki oli tuo baari-ilta. Tunsin ulkonäöltä yli puolet ihmisistä, itseäni melkein puolta nuorempia ja kymmenen vuotta vanhempia...ei vain huvittanut. Kone ei lähtenyt käyntiin, menin baariin piristyäkseni ja masennuin vain enemmän- en oikeastaan edes masentunut...rehellisesti vain vitutti. Lähdin kotiin tuntia ennen vaomerkkiä, siinä vaiheessa kun tanssilattialla meno yltyi, oikeastaan tunsin itseni vain ulkopuoliseksi.