Miksi olen alkanut vertailemaan omaa elämääni muiden elämään? Valinnat tuntuvat vääriltä, menneisyydessä tehdyt valinnat huonoilta. Silloin kun olisin voinut tehdä jotain, jotain sellaista joka olisi poikennut silloisen elämäni rutiineista jäi tekemättä. Nyt ne valitsematta jättämiset tuntuvat vääriltä. Miksi en lähtenyt Skotlantiin työharjoitteluun vaikka sitä suositeltiin? Miksi muutin vanhan tyttökaverini kanssa yhteen vaikka en oikeasti halunnut? Miksi perustin uusioperheen vaikka tiesin etten viihdy siinä? Miksi tyydyin suhteeseen jossa en halunnut olla? Suhde joka kesti kymmenen vuotta...suhde jonka takia tuntuu että olen menettänyt jotain nuoruudestani. Suhde joka perustui kaiken suhteen ulkopuolisen elämän kieltämiseen, ajtkuvaan mustasukkaisuuteen. Miksi en tehnyt niinkuin Paajanen ja nostanut ajoissa kytkintä? Ennen muksun syntymistä jolloin olisin voinut vain lähteä?

Olen nyt siinä pisteessä elämää jossa olisin elämän halunnut olevan 15 vuotta sitten. Paitsi että en ole enää kaksikymppinen, en saa enää baarista kaksikymppistä, en ole enää adonis vaikka haluaisinkin ja vaikka kuinka treenaan, en saa vanhoja luurankoja pois kaapistani. Kaikki se on elettyä elämää, halusin tai en. Joskus kaikkea tätä miettiessä tulee surullinen olo. Tiedän että tulen vielä rakastumaan, elämään nousussa, elämää jokaa humalluttaa ilman viiniä. Kuitenkin tuntuu surulliselta. Tiedän saavani vielä baarissa oikeassa seurassa ja oikeassa tunnetilassa ison siivven auki, olotilan jossa naiset ovat vahaa, olotilan jossa saan naiset suutelemaan toisiaan, olotilan jossa voin olla yhtäaikaa kahden naisen kanssa, olotilan jossa ei ole menneisyyttä ja jossa jokainen liike tihku seksiä ja lupauksia tulevasta.

Kuitenkin kaikki tuo tuntuu kaukaiselta vaikka tiedän ettei se ole, toivon ainakin.