En ole vuoteen kirjoittanut mitään tähän blogiini, blogannut olen paljonkin mutten kuitenkaan tänne, tähän jolla olen nimetön ja jona aioin pysyäkin. Oli oikeastaan outoa lukea yli vuoden takaisia juttuja, näitä itse kirjoittamiani. Ihmisen mieli toimii hassusti, menneisyyden pyrkii unohtamaan, ainakin sen arjenm sen joka yhdistää irralliset muistikuvat toisiinsa. Elin vuosi sitten vähän erilaista elämää kuin nyt. Pyristelin verkossa, en tiennyt elämäni suuntaa ja ajoittain haudoin pahoja masiksen iskiessä päälle. Tekstiä lukiessa tuntuu oikeastaan oudolta, en muista tuntemuksia jotka juttujen taustalle liittyvät. Lopetin lyhyeksi jääneen blogin pidon kun elämää ei enää edennyt minnekään, siltä se ainakin tuntui...asiat kuitenkin järjestyivät tai ainakin muuttuivat merkittävästi...

...riesana ollut omakotitalo meni kaupaksi, suhde Z:n kanssa vihdoin loppui, aloitin lennosta fiksusti uuden suhteen joka kesti muutaman kuukauden, ihmisen kanssa josta en oikeasti edes ollut kiinnostunut, ihmisen joka vain ärsytti, ihmisen joka kuvitteli olevansa uskomaton sängyssä- ja joka oli lähinnä rasittava pornofilmeistä opetelluille temppuineen ja jatkuvine näyttämisen tarpeineen...suihinotto ruuanlaiton yhteydessä on satunaisesti kiihottavaa mutta alkaa muuttumaan tylsäksi usein toistuessaan. Niin, en koskaan kertonut tälle, sanotaan nyt vaikka S:ksi, sen ärsyttävyyttä, en viittsinytm mitä olisin siitä kostunut? Lopein jutun tyylilleni sopien pelkällä väkinpitämöttömyydellä, muija ymärsi yskän ja haki kamansa. Thatäs it. Nyt olen sitten taas pojan kanssa kaksin...

...oikeastaan nautin tästä yksinäisyydestä, rauhasta joka elämässäni nyt on. Ainoa negatiivine puoli on yksinäisyys, en omista kavereita käytännössä lainkaan, kaikki tuttuni ovat jollain taalla tulleet tutuksi työn kautta. Ei se tavallisesti ongelma ole mutta viikonloppuisin seura olisi joskus kivaa, baariin meno yksistään on vähän tympeää, tulee orpo olo eikä bilettäminen ole edes hauskaa kun ensin pitää löytää sopivan tuttu porukka jonka mukaan lyöttäytyä. Viime viikonloppuna kävin ensimmäistä kertaa katsomassa yöelämää, vitutti koko reissu. En saanut itsestäni mitään irti, en jutellut yhdenkään entuudestaan tuntemattoman kanssa, enkä edes kenenkään vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Tanssilattialla olisi ollut pari potentiaalista mahdollisuutta mutta en viitsinyt edes yrittää...enkä edes osaa koko touhua. Taktiikkani naisten kanssa perustuu pelkkään sattumaan, en osaa iskeä naista, en ainakaan outoa, aina kun jonkun kanssa olen jollekin alkanut niin en itse ole tehnyt mitään vaikka kohde muuta on väittänytkin...olen ollut Se Joku joka oli sopivasti baaritiskillä, Joku joka näytti edes jotenkin asialliselta, puhui jotakin ja joka ymmärsi ottaa kädestä kiinni oikeaan aikaan...sen kait osaan mutta en osaa aloittaa juttua, en vain osaa...

...muutenkin baari-ilta oli masennuksen huipentuma. Kävin aikaisemmin päivällä treffeillä, ihan kiva tytsä, tausta ja elämäntilanne oli vain täysin vain eri. En taida olla sen kaltainen mies jota tämä nimeltämainitsematon etsii. Jos elämänsä voi elää toisin niin me olimme sen eläneet. Itselle tuli treffien jälkeen outo kaiho ja melkein masis. Tämä ihminen oli uskaltanu elää elämänsä jotenkin niin kuin itsekin olisin hallunut elää...tuntuu että olen jumittanut vahingossa pikukaupunkiin joka nyt on alkanut ahdistamaan...hyvä esimerkki oli tuo baari-ilta. Tunsin ulkonäöltä yli puolet ihmisistä, itseäni melkein puolta nuorempia ja kymmenen vuotta vanhempia...ei vain huvittanut. Kone ei lähtenyt käyntiin, menin baariin piristyäkseni ja masennuin vain enemmän- en oikeastaan edes masentunut...rehellisesti vain vitutti. Lähdin kotiin tuntia ennen vaomerkkiä, siinä vaiheessa kun tanssilattialla meno yltyi, oikeastaan tunsin itseni vain ulkopuoliseksi.