En mää tän ajatellut näin menevän. Juuri kun sain tehtyä päätöksen etten halua naisilta enää muuta kuin pillua niin tapasin neiti F:n. Neiti F pisti raavaan miehen maailman lyhyessä ajassa sekaisin. Kaikki alkoi kun huomasin nettitreffeissä uuden profiilin...olin jo päättänyt poistaa koko ilmoituksen, parit treffit väärien ihmisten kanssa ja pari kirjoituskaveria...ja hirveä määrä henkistä sontaa joka tulee kun lukee muiden ihmisten saavuttamattomia unelmia joille toivotaan löytyvän täyttäjä sitten sieltä...epätoivon haistaa. Ihmisten ikävän, toiset käyttävät sitä vain hyväkseen, toiset puolestaan pelkäävät hyväksikäyttjiä ja ajattelevat kaikkien olevan niitä. Itse en ole saanut vielä itseäni profiloitua...en edes tiedä mitä sieltä etsin. Seksiä...Kyllä. Piristystä...kyllä. Läheisyyttä...kyllä. Parisuhdetta...en tiedä.

En muutenkaan tiedä mitä haluan elämältäni. Juuri nyt neiti F tuntuu tavoittelemisen arvoiselta, ihmiseltä joka on kasattu yhtä pienistä sirpaleista kuin itsekin, ihmiseltä joka on menettänyt unelmansa kuten minäkin, ihmiseltä joka kuitenkin uskaltaa vielä uskoa huomiseen...kuten itsekin ainakin toisinaan. Eka treffit, ainoat tähän asti päättyivät sänkyyn...ei se sitä ollut, pelkästään ainakaan. Kaksi rikkoutunutta ihmistä jotka olivat molemmat lämmön ja kuuntelijan tarpeessa, hetken jolloin saisi tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, hetkeksi ettei kaikki elämän kurjuus tunnu kaatuvan päälle. Se toimi. Toisen ihmisen lämmin iho, kiihkosta ja halusta värisevät lihakset, yhteisen halun yhteinen tuoksu. Sellaisen jälkeen tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.

En tiedä rikonko itseni tässä vain pahemmin. Tässä voisi olla jotain, jotain mitä voisin vaalia ja jonka haluaisin kestävän. Ihmisen johon voisin luottaa, vai voinko luottaa enää keneenkään? Pystynkö enää siihen? Mitä jos taas petyn kuten aina tähänkin asti? Mitä jos en saakaan toiveilleni vastakaikua? Mitä jos olinkin pelkkä laastari? Menenkö vain rikki vielä pahemmin? Uskallanko edes toivoa? Ei tässä näin pitänyt käydä.